Yhteisötaide (pdf)
Avainsanat: yhteisöllisyys, osallisuus, asukkaat, kaupunginosa, yhteistyö, toimintavinkki, asukastoiminta
Kenelle: kaupungin kulttuuritoimelle, taidemuseoille, järjestöille
Tavoite
Edistää taiteen keinoin yhteisöllisyyttä tietyllä alueella tai tietyn ryhmän keskuudessa. Tarjota asukkaille mahdollisuus ilmaista näkemyksiään valituista teemoista.
Hyvä käytäntö pähkinänkuoressa
Asukkailta kerätään taiteen keinoin ajatuksia, ideoita, toiveita tai pelkoja liittyen yhteiseen teemaan, esimerkiksi omaan asuinalueeseen. Menetelminä voivat olla esimerkiksi kirjoitukset, valokuvat tai piirrokset.Toteuttaminen
Projektin toteuttaminen alueen toimijoiden yhteistyönä on usein hedelmällisintä. Taiteellisesta toteutuksesta voi vastata taidemuseo, kaupungin kulttuuritoimi tai yksittäinen taiteilija, mutta aloite ja ideointiapua voi tulla miltä tahansa alueen toimijalta. Taideprojektin yhteisestä tavoitteesta sovitaan eri toimijoiden kesken ja päätetään, mille kohderyhmälle projekti on suunnattu. Kohderyhmänä voivat olla joko alueen asukkaat yleisesti, tai jo olemassa olevat yhteisöt ja ryhmät. Mikäli toteutus päätetään hoitaa työpajoissa, mainostetaan työpajoja hyvissä ajoin kohderyhmille. Yhteisötaideprojekti voidaan toteuttaa esimerkiksi siten, että kukin ryhmä jatkaa omassa työpajassaan edellisen ryhmän tuotosten työstämistä, tai kukin ryhmä tuottaa oman osasensa yhteiseen taideteokseen. Työtavasta riippumatta eri ryhmien tuotosten koonti yhteiseksi taideteokseksi vaatii koordinoivan tahon, joka voi olla työpajoista vastaava taiteilija. Viimeistelyä ja yhteenvetoa varten voidaan järjestää myös oma työpaja.Valmis taideteos esitellään kaikille avoimessa tilaisuudessa, jossa sekä työn tekoon osallistuneet asukkaat että muut kiinnostuneet pääsevät näkemään yhteisen taideteoksen. Taideteoksen aiheesta riippuen kannattaa tuotosta esitellä myös kaupungin päättäjille, sillä asukkaiden näkemykset saattavat tarjota hyödyllistä tietoa esimerkiksi kaupunkisuunnitteluun tai palveluiden järjestämiseen.
Paikallisista järjestöistä ja yhdistyksistä saattaa löytyä sopivia taideteoksen tekoon osallistuvia ryhmiä, ja paikallisia kontakteja kannattaa käyttää osallistujatahojen kartoittamiseen. Paikalliset toimijat voivat myös vastata taideteoksen teemojen valinnasta ja pohtia millaisia asioita työllä halutaan kuvata tai millaisista aiheista halutaan kerätä asukkaiden näkemyksiä.
