Vireää asukastoimintaa retkeillen (pdf)
Avainsanat: asukastoiminta, osallisuus, yhteisöllisyys, asukkaat, taloyhtiöt, toimintavinkki
Kenelle: asukkaille, taloyhtiön henkilökunnalle
Tavoite
Lähtökohtana on halu luoda yhteistoimintaa ja lisätä asukkaiden osallisuutta. Yhteistoiminnan kautta asukkaat tutustuvat helposti toisiinsa, mikä usein johtaa myös laajempaan aktiivisuuteen asukastoiminnassa. Vähävaraisten osallistuminen retkelle mahdollistuu, kun retket toteutetaan yhdessä.Hyvä käytäntö pähkinänkuoressa
Asukastoimikunnille annetaan vapaat kädet käyttää toimintarahoja – sovittujen sääntöjen puitteissa. Asukkaiden on silloin helpompi suunnitella toimintaa, ja se saa suuremman suosion. Tarvittaessa yhtiö voi antaa vinkkejä toiminnan ideoimiseen ja kehittämiseen. Retkien järjestäminen on pidetyimpiä yhteistoiminnan muotoja. Järjestäjinä voivat olla yhden talon asukkaat tai muutaman talon asukkaat yhteistyössä. Toimintarahan edellytyksenä on raportointi rahan oikeanlaisesta käytöstä.Toteuttaminen
Asukaskokouksissa voidaan tiedustella ideoita retkien aiheiksi, jotka asukastoimikunta ottaa huomioon toimintasuunnitelmassa toimintarahan käytölle. Kun toimintaraha retkeen on saatu, hyvä tehtävien organisointi ja järjestelytoimikunnan sopiva koko edesauttavat retkien vaivatonta järjestämistä. Yhdelle tapahtumalle riittää yleensä noin neljä järjestäjää. Aluksi suunnitellaan aikataulu ja kartoitetaan varat. Pääosa retkistä on hyvä järjestää kesäisin, koska asukkailla on lomien vuoksi paremmat mahdollisuudet osallistua retkille ja niiden suunnitteluun. Tehtävät jaetaan tasapuolisesti järjestäjien kesken. He hoitavat itsenäisesti vastuualueensa: yhteydenpidon kohteeseen, bussin vuokraamisen, eväiden hankkimisen sekä tiedottamisen ja ilmoittautumisjärjestelyt. Järjestäjien on hyvä tavata toisiaan, jotta varmistutaan suunnitelmien etenemisestä. Lopuksi toiminnasta raportoidaan yhtiölle toimintarahan vastineeksi.Resurssit
Yhtiö myöntää asukastoimikunnille erillisen toimintarahan toiminnan suunnittelua ja toteuttamista varten. Yhtiö voi myös palkita lisärahalla niitä asukastoimikuntia, joissa on aktiivisia asukkaita. Asukkaat voivat kustantaa itse osan toiminnasta. Osallistuminen retkille varmistetaan siten, että asukas maksaa ilmoittautumisen yhteydessä retkipantin. Hän saa summan takaisin osallistuessaan toimintaan. Tällöin vältytään turhilta, tappiollisilta ilmoittautumisilta. Toiminnan suunnittelu ja järjestäminen vie aikaa sitä vähemmän, mitä paremmin esivalmistelu ja organisointi hoidetaan.Kokemuksia
Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy (JVA) myöntää asukastoimikunnille rahaa virkistystoimintaa varten. Asukastoimikunta tekee yhtiölle vuosittain toimintarahahakemuksen. Hakemuksen liitteeksi tarvitaan- asukastoimikunnan hyväksytty toimintakertomus
- selvitys edellisen toimintarahan käytöstä ja
- asukastoimikunnan toimintasuunnitelma kuluvalle vuodelle.
