Hyviä kokemuksiaKasv koke


Tälle sivulle kootaan tarinoita onnistuneesta kestävän kehityksen kasvatuksen työstä kaikkien kokeiltavaksi ja kehiteltäväksi. Voit myös jakaa omia kokemuksiasi ja ideoitasi lähettämällä ne osoitteeseen 4v(at)4v.fi


  • Koulumummi ja kouluvaari (syyskuu)
  • Lähiympäristöpeli (toukokuu)
  • Koulun keke-toiminnan käynnistäminen (huhtikuu)
  • Vanhat lakanat käsipyyhkeiksi (maaliskuu)
  • Sukupolvet kolisevat yhteen (helmikuu)


  • Koulumummi ja kouluvaari (syyskuu)


    Vierumäen koululla Vantaalla vierailee koulumummi ja kouluvaari kerran viikossa. Vaari on halunnut aina pitää oman tunnin, jonka on valmistellut etukäteen esimerkiksi kierrättämisestä tai EU:sta. Mummi juttelee ja on mukana tunneilla ja auttaa oppilaita, mikä on ollut tärkeää erityisesti yksinäisille oppilaille, jotka ovat saaneet yksilöllisistä apua. Toiminnasta pitävät niin oppilaat, opettajat kuin oppilaiden vanhemmat. Se on tuonut myönteistä ajattelua kouluyhteisöön, hyvää mieltä ja yhteistä välittämistä sekä rauhottanut koulun arkea. 


    Toteuttaminen


    Idea tarvitsee koulun rehtorin ja opettajakunnan tuen, ja se on hyvä tuoda esille myös vanhempainillassa. Yhteyshenkilöksi valittu henkilö, esim. koulukuraattori, vastaa rekrytoinnista ja vapaaehtoisten etsimisestä. Kandidaatit haastatellaan rehtorin kanssa. Ammatillista osaamista ei vaadita, tärkeintä on kiinnostus viettää aikaa lasten kanssa. Kandidaatin on myös toimitettava rikosrekisteriote koululle. Yhteyshenkilö toimii mummin ja vaarin tukena ja linkkinä koulun opettajien ja vapaaehtoisten välillä, sekä ottaa vastaan palautetta. Kun toiminta on lähtenyt liikkeelle, se vaatii suhteellisen vähän työtä siihen nähden mitä se tuottaa koululle. 


    Lukuvuoden aluksi tehdään opettajanhuoneen seinälle yhteyshenkilön ylläpitämä varauslista, josta opettajat saavat varata mummin tai vaarin luokkaansa yhdeksi päiväksi kerrallaan. Ajat on sovittu vapaaehtoisten omien aikataulujen mukaan, mutta ajankohta on säännöllisesti sama. Mummi tai vaari viettää koko päivän saman luokan kanssa. Päivä voidaan viettää tutulla kaavalla, johon kuuluvat normaalit tunnit, lounastauko ja välitunnit, tai mummi tai vaari voi halutessaan tuoda tunnille myös jotain omaansa, esim. pitämällä alustuksen jostain haluamastaan aiheesta. Koulu tarjoaa mummille ja vaarille lounaan sekä kahvit.

    "Vain positiivisia kokemuksia!"

    Monet lapset viettävät paljon aikaa yksin, sillä vanhemmat tekevät pitkää työpäivää, eivätkä isovanhemmat välttämättä asu lähellä. Käytäntö edistää pehmeitä arvoja ja kiireettömyyttä. Mummi ja vaari kokevat toiminnan tärkeänä ja se tuo uudenlaista sisältöä heidän elämäänsä. Isovanhemmilla on paljon kokemusta, jota voivat jakaa lapsille. Heillä on monesti myös paljon aikaa tälläiselle työlle, mutta ei niin usein mahdollisuuksia olla lasten kanssa. Tämä vapaaehtoistoiminta antaa uusia mahdollisuuksia kaikille osapuolille.   


    ---


    Lähiympäristöpeli (toukokuu)


    Lähiympäristöpelissä tutustutaan omaan elinympäristöön sanoja selittämällä ja arvaamalla. Kantavana ajatuksena on yhdessä tekeminen ja toisilta oppiminen. Peliä laadittaessa ja pelattaessa huomataan, että itse kullakin on tietoa omasta lähiympäristöstä ja sen paikoista yllättävän paljon. Samalla pelaajat pääsevät kertomaan näkemyksiään omasta asuinalueestaan. Osallistujat luovat pelin alusta alkaen itse ja siitä tulee kohderyhmänsä näköinen.

     

    Sanojen kerääminen

    Osallistujia pyydetään keksimään pareittain tai pienissä ryhmissä sanoja, joita tulee mieleen omasta lähiympäristöstä, esimerkiksi kaupunginosasta. Sanat voivat liittyä osallistujille tärkeisiin asioihin kuten kotiin, kouluun ja harrastuksiin tai yleisemmin alueen maamerkkeihin ja tapahtumiin. Ennakkoon voi myös pyytää vanhemmilta ja muilta perheenjäseniltä apua sanojen keksimiseen.

     

    Kortit

    Osallistujien keksimät sanat kootaan yhteen ja poistetaan päällekkäisyydet. Sen jälkeen askaroidaan kortteja, joissa on yksi sana kussakin. Kortit voidaan tehdä käsin tai kirjoittaa puhtaaksi tietokoneella. Jotta kortit kestäisivät aikaa, ne kannattaa päällystää tai liimata kartongille. Jos mukana on sanoja, jotka tuntuvat liian vaikeilta, voidaan peliä jatkokehitellä ja koota sanasto, josta saa tukea hankalien sanojen selittämiseen.

     

    Pelilauta

    Pelilauta voidaan toteuttaa monella tapaa. Osallistujat voivat esimerkiksi piirtää kuvia keksimistään sanoista. Lisäksi voidaan piirtää teitä, puita jne. Piirustukset sommitellaan kartongille kartan tavoin kuvaamaan lähiympäristöä. Kuvien lomaan piirretään polku, jota pitkin peli etenee. Kuvien kannattaa olla melko pieniä, jotta mahdollisimman moni mahtuu pelilaudalle.  Pelilautoja voidaan toki tehdä samalla kertaa useampikin. Kohteita voidaan myös käydä valokuvaamassa. Jos käytössä on tietokone, pelilautaa voidaan työstää sillä, jolloin kuvia on helpompi muokata ja pelilaudasta saa tarvittaessa useamman kappaleen ryhmän koon mukaan. Pelilauta kannattaa päällystää, jotta siitä riittää iloa pidemmäksi aikaa.

     

    Pelisäännöt

    Lähiympäristöpeliä pelataan kuten Aliasta. Muodostetaan 3­–4 hengen joukkueita. Yksi vuorossa olevan joukkueen jäsenistä selittää korteissa olevia sanoja joukkueelleen. Muut jäsenet arvaavat sanoja, ja jokaisesta oikein arvatusta sanasta joukkue saa yhden pisteen. Selitysvuoro kestää minuutin. Aikaa otetaan tiimalasilla tai sekuntikellolla. Pelilaudalla edetään ansaitun pistemäärän mukaisesti. Tämän jälkeen vuoro siirtyy seuraavalle joukkueelle. Ensimmäisenä maaliin selvinnyt joukkue on pelin voittaja.


    Tarvikkeet

    Itse tehtyjen sanakorttien ja pelilaudan lisäksi tarvitaan pelinappuloita ja tiimalasi tai sekuntikello. Pelinappuloiksi käyvät mitkä tahansa pienet esineet (kolikko, pyyhekumi, pinni jne.), joita pelihetkellä on saatavilla.


    Korsopelikorsopeli


    Leppäkorven koulun 3A-luokkalaisten lähiympäristöpelissä seikkaillaan Korsossa. Korsopelin sanoja ovat esimerkiksi isoveli, graffiti, kukkakauppa, nappulakengät, uimahalli, luonto, K-juna, kerrostalo, kokkikerho, liukuovi, sorsa, suojatie, Ankkarock, kesä, kissa, joulupolku, pizzeria, terveysasema, läksyt ja Korson kaiku.

     

    Korsopeli toteutettiin 4V-hankkeessa Tikkurilan Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden projektina Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja sosiaalietiikka -kurssilla.


    ---


    Keke toiminnan käynnistäminen Rajakylän koulussa (huhtikuu)


    Elokuussa 2009 päätimme, että haluamme koulumme lajittelevan jätteensä. Tuntui moraalittomalta opettaa lapsille lajittelua ja seuraavassa hetkessä todeta, että koulussa kaikki laitetaan samaan roskasäkkiin. Onneksi meitä oli kaksi opettajaa, jotka sitoutuivat hankkeen vetäjiksi, sillä puuhaa riitti kummallekin. Pää oli täynnä kysymyksiä: mistä kannattaisi aloittaa, miten ja varsinkin mihin hintaan?

     

     

    Alussa piti kartoittaa koulumme yhteiset jätetilat ja -astiat. Totesimme, että bioastioita ja sanomalehtikeräysastioita piti tilata lisää. Kertakäyttöiset käsipaperit tulisivat olemaan suurin jätelaji ja se tulisi täyttämään bioastiat nopeasti. Samoin toimistopaperia varten oli saatava jäteastia. Sen järkevin paikka löytyi opettajainhuoneesta, kopiokoneen läheisyydestä Kartonkikeräystä ei ollut eikä energiajaekeräystä. Näihin jätettä syntyy eniten opettajainhuoneessa erilaisista pakkauksista ja kääreistä. Vantaan kaupungin tilanhallintakeskuksesta kerrottiin, että niitä ei ole mahdollista saadakaan, paitsi jos koulu itse kustantaa astiat ja tyhjennykset. Kaupunki kustantaa jätepalveluina pahvin-, paperin- (sanoma- ja toimistopaperi), bio- ja sekajätteen keräyksen.

     

     

    Luokkakohtaiset keräysastiat oli seuraava kysymys. Paperinkeräys Oy:stä saimme lahjoituksena koululle 30 kpl pahvilaatikoita sanoma- ja aikakauslehtikeräykseen. Ne noudettiin Konalasta.

     

    Isot kurkkupurkit koulun keittiöltä vetäisivät hieman jätettä, mutta pyöreä muoto ei olisi kovin käytännöllinen esim. paperien keräämisessä. Lisäksi irtonaiset astiat luokan lattialla haittaisivat siivoojien työtä. Netistä löytyi jätevaunuja myyviä yrityksiä, mutta hinnat olivat melko korkeat. Rehtorimme myötämielisellä asenteella saimme kuitenkin kaupat tehtyä ja koulun eteiseen saapui vähitellen kaksi uljasta tornia jätevaunuja ja roska-astioita.

     

     Maiju ja JoonasYmpäristöagentit Joonas ja Maiju

    Pidimme kokouksen, jossa paikalla oli rehtori, emäntä, siivoojat, talonmies, oppilaskunnan edustaja ja me keke-vastaavat. Palaverin tavoitteena oli tiedottaa kaikille koulussa työskenteleville tulevasta muutoksesta, esitellä ideamme ja pohtia yhdessä mahdolliset pulmat ja käytännön seikat. Siivoojat pelkäsivät työmäärän lisääntyvän, mutta vakuutimme, että näin ei tule käymään, sillä oppilaat huolehtivat lajittelusta ja tyhjennyksestä opettajien avustuksella. Talonmiehen vastuulle jäi ongelmajätteen vastaanotto. 4V-hankkeesta saimme vielä oman alkuinfon koulun henkilökunnalle.

     

    Lajittelu polkaistiin käyntiin viikolla 9, joka oli samalla koko koulun yhteinen kestävän kehityksen teemaviikko. Tällä viikolla kukin opettaja opetti vain omaa luokkaansa ja lähes kaikki toiminta keskittyi kekeilyyn. Aloitimme viikon kokoontumalla koulun saliin, jossa nähtiin oppilaiden näytelmä paperin kulutuksesta, käytiin läpi tulevan viikon ohjelma ja lopuksi vielä katsottiin videoesitys Julian valinta.


    Ohjelmaa riitti joka päivälle: WWF: n Naturewatch-tehtäviä, biojätepussin askartelua, pipojen ja lapasten ompelua korjausklinikoilla, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen asiantuntijaluentoja, pelejä ja visoja ATK-luokassa, ympäristöraadin perustaminen, ympäristöagenttien valinta, valokuva- ja vastamainosnäyttelyt tehtäväpaketteineen, liuta DVD- ja videomateriaalia, luokkiin sijoitettujen lajitteluvaunujen tuunausta ja käyttöönottoa, viikon mittainen Lautanen tyhjäksi -kisa ruokalassa ym. Viikko huipentui muotinäytökseen, johon oppilaat saivat somistaa oman opettajansa kaikella kierrätysmateriaalilla, jota kotinurkista löytyi. Me opet taisimme olla melkoinen näky catwalkilla tepastellessamme!

     

     

    Kaiken kaikkiaan viikko oli onnistunut starttipaketti KEKE -ajatusmaailman käyttöönottoon kaikessa koulumme toiminnassa. Ja kuten alussa totesimme, keskiössä oli lajittelun käynnistäminen. Saimme pään auki ja nyt opiskelemme lajittelun saloja yhdessä. Luokissa ja käytävillä kaikuukin ihmetteleviä kysymyksiä, kuten:  ”Mihin astiaan nää oikein laitetaan?”

     

    Ympäristöagentit ovat saaneet omat agenttivihot, joiden kantta koristaa oppilaiden suunnittelemien koulun KEKE-logojen voittaja. Vihkoon agentit keräävät saamiaan tehtäviä ja ne sopivat myös omien ideoiden kehittelyyn ja muistiinpanoihin. Seuraava homma on ilmastokampanjassa esiintyminen koulun Earth Hour -tapahtuman tiimoilla. Jotta lajittelu jatkuisi toivotulla tavalla, ympäristöagenttien tärkeimpänä tehtävänä on yhdessä open kanssa valvoa jäteastioiden täyttöä ja tyhjennystä, joka on järjestäjien vastuulla. Lisäksi toimenkuvaan kuuluu kokoontua n. kaksi kertaa kuukaudessa miettimään uusia ympäristöjuttuja muiden agenttien kanssa. Kierrätystoreja, kirjoituskilpailuja, mielipideseinää… Mitä kaikkea mukavaa mahtaakaan olla edessä?

     

     

     Teksti: Tea Warinowski-Kallio ja Pasi Lahtinen

    Kuva: Mia Tötterman

     



    ---

    Vanhat lakanat käsipyyhkeiksi (maaliskuu)

    lakanakuva


    Ryhmäperhepäiväkoti Artussa, Helsingissä on kehitetty mainio idea tehdä vanhoista lakanoista pieniä käsipyyhelappuja, joilla korvataan paperiset käsipyyhkeet tai perinteiset froteepyyhkeet. Artussa siirryttiin lakanakäsipyyhkeiden käyttöön syksyllä 2007. Idea voitti sosiaaliviraston vuoden 2008 innovaatiokilpailun toisen palkinnon ja Helsingin kaupungin energiansäästökilpailun vuonna 2009. 

     

    Artussa vaihdettiin froteepyyhkeet lakanakäsipyyhkeisiin. Päiväkodin pyykkikonetta täytyy pyörittää nyt 9 koneellista vähemmän kahden viikon aikana sillä n. 50 lakanalappua vastaa yhtä froteepyyhettä! Myöskään paperipyyhkeitä ei tarvitse hankkia. Lapset oppivat kestävän kehityksen periaatteita ja pääsevät mukaan oikeaan työhön viikatessaan pyyhkeitä kuivumaan ja käyttökoreihin.

     

  • vanhoista, käytöstä poistetuista lakanoista tehdään pieniä pyyhkeitä n. 15-40 kpl / käyttäjä

  • lakanat leikataan 10x15 cm palasiksi ja reunat siksakataan tai ajetaan saumurilla

  • puhtaat laput viikataan elfa-hyllystön ylempään koriin, alapuolelle laitettaan tyhjä kori/pyykkipussi, johon käytetyt pyyhkeet kerätään

  • pyyhkeet pestään pyykkipussissa

  • pyyhkeet kuivataan n. 10 kappaleen nipuissa

  • lapset ovat pyykkihommissa aktiivisia toimijoita

  • 4V-hankkeessa on testattu käytäntöä suuremmissakin yksiköissä, joissa osa lapuista on tehty talkoilla vanhempien kanssa.  Tässä muutamia käyttäjäkommentteja:

    ”Yhtä helppo käyttää kuin käsipyyhepaperia, mutta miellyttävämpi ja pehmeämpi”

    ”Toivottavasti muutkin alkavat käyttää pikkupyyhkeitä!”

    ”Yhteiseen ompelupäivään ei tullut ketään, mutta perheet toivat valmiiksi tekemiään lappuja mielellään ja olivat innostuneita ideasta”


    ---

    Sukupolvet kolisevat yhteen (helmikuu)

     

    Floran päivää 2009 vietettiin Kontulan Helykodissa kukkia istuttamalla ja vanhuksia ulkoiluttamalla vapaaehtoistyöntekijöiden voimin, mutta kohokohta taisi olla Leikkipuisto Kontulan (nyk. Perhetalo Naapuri) ja Mikaelin kirkon iltapäiväkerholaisten vierailu ja heidän itse tekemänsä kukkatervehdykset runoineen. Leikkipuiston ja Helykodin yhteinen Floran päivä järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa.

    Helykoti ja Perhetalo Naapuri sijaitsevat käytännössä samassa pihapiirissä, mutta koskaan aiemmin ei minkäänlaista yhteistyötä vain ole tullut tehtyä. Toivomme että tästä iloisesta tapahtumasta seuraa myös toisia yhteisiä tapaamisia.

    Kaupunkiympäristömme on sektoroinut ihmiset eri-ikäisten tapahtumiin, palveluihin ja toimintoihin. Isovanhemmat ja lastenlapset saattavat asua kaukana toisistaan. Luonteva kanssakäyminen erisukupolvien välillä on monin paikoin katkennut siirryttäessä maaseutuyhteiskunnasta tietoyhteiskuntaan.

    4V-hankkeessa on usein törmätty tähän aiheeseen ja tavoitteenamme on löytää sellaisia toiminnan ja yhdessä tekemisen muotoja, missä eri-ikäiset ihmiset tapaisivat toisiaan.


    ---




    Poutapilvi web design - P4