Asukasetujärjestelmä kannustaa vastuulliseen asumiseen (pdf)
Avainsanat: taloyhtiö, asukkaat, asuminen, asukastoiminta, johtaminen, motivointi, kestävä elämäntapa
Kenelle: taloyhtiöille
Tavoite
Asukasetujärjestelmä on tehty pitkäaikaisten asukkaiden palkitsemiseen. Asumisaikojen pidentäminen säästää kustannuksia. Kun asukkaat todella asettuvat kotiinsa, alueen viihtyisyys ja turvallisuus paranevat. Etujärjestelmä kannustaa myös aktiiviseen asukastoimintaan.Hyvä käytäntö pähkinänkuoressa
Asukkaille annetaan mahdollisuus kerätä pisteitä erilaisista asumiseen liittyvistä toimistaan. Pisteitä saa esimerkiksi vuokran maksamisesta ajallaan sekä pitkäaikaisesta asumisesta. Pisteillä asukkaat saavat etuuksia, jolloin heidän asumiskustannuksensa pienenevät.Asukasetujärjestelmiä on olemassa monessa isommassa taloyhtiössä. Tässä esitellään Pisteet Kotiin -asukasetujärjestelmän käyttöönottoa Jyväskylän vuokra-asunto Oy:ssä (JVA). Pisteet Kotiin järjestelmä on VTS-kotien kehittämä ja sitä myydään kaupunkitaustaisille toimijoille. JVA on muokannut järjestelmää yhtiöönsä sopivaksi.
Toteuttaminen
Asukasetujärjestelmän käyttöönotto aloitettiin JVA:ssa vuoden 2007 alussa. Vuonna 2009 kaikilta asukkailta kysyttiin kirjeitse haluavatko he mukaan järjestelmään. Samalla pyydettiin kirjallinen suostumus ja tarvittavat tiedot henkilöstörekisterilain mukaisesti. Järjestelmässä lasketaan pisteitä asumisen osalta vuodesta 2009 lähtien. Yli 10 vuotta yhtiössä asuneille hyvitetään pisteitä (3p/kk). Asukastoimikuntien pisteitä lasketaan vuodesta 2006 lähtien. Pisteitä voi lunastaa ensimmäisen kerran vuonna 2010, mikä huomioitiin muun muassa yhtiön budjetissa. Pisteet kertyvät seuraavalla tavalla:- Etupisteet alkavat kertyä vuokrasopimuksen teosta (500 p)
- Jokaisesta asumiskuukaudesta saa 20 p
- Ajallaan maksetusta vuokrasta saa 10 p/kk
- Vuokran suoraveloituksesta saa 10 p/kk
- Kolmen (500 p) ja kymmenen (1000 p) vuoden asumisesta
- Lisäksi asukastoiminnasta saa pisteitä: puheenjohtaja ja asukasekspertti*) 70 p/kk, sihteeri, taloudenhoitaja, varapuheenjohtaja ja yhteyshenkilö 50 p/kk sekä muut 25 p/kk
Pisteet ovat sopimuskohtaisia ja ne säilyvät vaihdettaessa asuntoa JVA:n sisällä. JVA:lta pois muutettaessa pisteet nollautuvat. 1000 p oikeuttaa lunastamaan yhteistyöliikkeiden etuseteleitä, joilla voi hankkia tarvikkeita tai palveluita liittyen omatoimiseen remontointiin tai asumiseen. 100 pistettä vastaa 4,5 €:n etuseteliä. JVA:lta voi myös tilata remontin (esim. pintaremontti 5000 p). Etupisteet eivät ole verotettavaa tuloa eivätkä ole ristiriidassa asukkaiden mahdollisesti saamien asumistukien tai muiden tulonsiirtojen kanssa.
Asukasaktiivisuuden palkitsemisesta on hyötyä myös yhtiölle, koska asukastoimikunnat ovat hyvä linkki taloon. Asukastoimikuntien vapaamatkustajuutta ei koeta ongelmaksi, koska ryhmän paine saa kaikki toimikuntalaiset aktivoitumaan.
