
4V: Välitä, Vaikuta, Viihdy, Voi hyvin
– yhteisöllisyys ja hyvä elinympäristö
4V-hankkeen tavoitteena oli parantaa viihtyisyyttä ja turvallisuutta edistämällä kestävää, osallistumiseen ja yhteisöllisyyteen perustuvaa suurkaupunkikulttuuria ja elämäntapaa.
Hankkeen lähtökohtana olivat paikalliset tarpeet sekä asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien edistäminen. Toimintaa järjestettiin esimerkiksi kiinteistöyhtiöissä, asukasorganisaatioissa, järjestöissä, kouluissa, päiväkodeissa ja oppilaitoksissa.
4V-hankkeen toteuttivat yhteistyössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy sekä Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit. Hanke sai EU-rahoitusta Etelä-Suomen kilpailukykyä ja työllisyyttä tukevasta EAKR-ohjelmasta. Kansallisena rahoittajana toimi Uudenmaan liitto.
Kolmivuotinen hanke (2008-2011) toteutettiin pääkaupunkiseudulla pilottialueilla, joita olivat Espoossa Leppävaara, Suvela ja Kirkkojärvi; Helsingissä Mellunkylän, Herttoniemi ja Roihuvuori; sekä Vantaalla Korso ja Länsimäki.
Hankkeen esite (pdf)
