
4V: Välitä, Vaikuta, Viihdy, Voi hyvin – yhteisöllisyys ja hyvä elinympäristö
4V-hankkeen tavoitteena on parantaa viihtyisyyttä ja turvallisuutta edistämällä kestävää, osallistumiseen ja yhteisöllisyyteen perustuvaa suurkaupunkikulttuuria ja elämäntapaa.
Hankkeen lähtökohtana ovat paikalliset tarpeet sekä asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien edistäminen. Toimintaa järjestetään esimerkiksi kiinteistöyhtiöissä, asukasorganisaatioissa, järjestöissä, kouluissa, päiväkodeissa ja oppilaitoksissa.
4V-hankkeen toteuttavat yhteistyössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy sekä Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit. Hanke saa EU-rahoitusta Etelä-Suomen kilpailukykyä ja työllisyyttä tukevasta EAKR-ohjelmasta. Kansallisena rahoittajana toimii Uudenmaan liitto.
Kolmivuotinen hanke (2008-2011) toteutetaan pääkaupunkiseudulla pilottialueilla, joita ovat Espoossa Leppävaaran, Suvelan ja Kirkkojärven, Helsingissä Mellunkylän, Herttoniemi ja Roihuvuori sekä Vantaalla Korson ja Länsimäen kaupunginosiin sekä niiden lähialueille.
4V-hanke toivottaa kaikki alueiden asukkaat ja organisaatiot tervetulleiksi toimimaan viihtyisän, turvallisen ja ympäristön kannalta kestävän asuinalueen hyväksi!
Hankkeen esite (pdf)

