Kerro ideasi
Onko sinulla asukastoimintaan ideoita tai toiveita, joita haluaisit alkaa toteuttamaan? Kerro ne meille, niin katsotaan, miten voisimme yhdessä edistää ajatuksiasi.
Laita postia osoitteeseen 4v(at)4v.fi tai kysy lisää kaupunkisi yhteisöllisyyskoordinaattorilta.
Esimerkkejä:
Meri Lähteenoksa puhuu kaupunkikylien puolesta
"Kumppanuudeksi kutoutuva arki muuttuu juhlaksi. Asuitpa omakotialueella, kerros- tai rivitalossa, tarjoaa kyläelämä tähän mainion mahdollisuuden. Jaettu arki voi olla mitä tahansa, mikä helpottaa selvitymistämme ja tekee elämästä nautittavampaa", kirjoittaa Meri Lähteenoksa kirjassaan Viisas arki - opas yhteisöllisyyteen.
Lähteenoksa on asunut itse vuosia Annikinkadun puutalokorttelissa Tampereella ja kehittänyt kokemustensa pohjalta malleja ja keinoja "kyläytymiseen", eli naapuriyhteisöllisyyden vahvistamiseen. Yhteisöllisyyden resepti on Lähteenoksan mielestä yksinkertainen: Kyläytyminen lähtee ihmisiin tutustumisesta, esimerkiksi oman talon asukkaiden tervehtimisestä. Hän rohkaisee kutsumaan naapureita kahville, järjestämään talkoita ja pihajuhlia sekä pyytämään ja tarjoamaan apua.
Kyläytyminen sujuu harvoin haasteitta, mutta Lähteenoksa kannustaa silti kokeilemaan: "Yhteisöllisyyttä ei pitäisi ajatella suorituksena, vaan keinona tehdä arjesta helpompaa ja hauskempaa. Esimerkiksi lastenhoitoringit, naapuriapu ja yhteishankinnat säästävät aikaa ja rahaa. Työn jakaminen ja yhdessä tekeminen antavat myös kokemuksia osallisuudesta ja siitä, että jokainen asukas omine kykyineen on yhteisölleen arvokas."
Vaikka Meri Lähteenoksa on kehittänyt kyläytymismallejaan 30 asukkaan pihapiirissä, hän uskoo, että yhteisöllisyyden luominen onnistuu myös kerrostalokiinteistössä tai omakotitaloalueella.
"Isoilla asuinaluella yhteisöllisyyden rakentaminen on haasteellista, mutta toisaalta se, että väkeä on paljon voi olla myös rikkaus," hän muistuttaa.
"Kun tuodaan yhteen erilaisia ihmisiä, syntyy enemmän mahdollisuuksia uusille ajatuksille ja toimintamalleille."
Konkreettisena vinkkinä kyläytymiseen Meri Lähteenoksa kehottaa luomaan paikkoja kohtaamiselle ja yhteiselle toiminnalle.
"Ottakaa yhteinen tila haltuun," hän ideoi. "Jos talossa ei ole kerhohuonetta, esimerkiksi kerrostalon porraskäytävässä voisi järjestää taidenäyttelyn tai konsertin."
Teksti: Elina Mikola
